Henkimaailman juttuja

Kysymys toiminnan hengestä on henkimaailman juttu. Kun olen kentällä käydessäni kysellyt, miksi joskus kävi niinkuin kävi, usein vastaus on tämä: siinä kampanjassa ei ollut oikein henkeä. Kun tiedän, että puoluejohto ei ole asiasta moista päättänyt, herää kysymys, mistä on kysymys.

Henkihän ei synny itsestään. Se on vähän niinkuin inspiraatio taiteilijoilla, viisi prosenttia sitä ja 95 prosenttia työtä. Siitä se syntyy.

Joskus on aluksi kysymys siitä, että vaali ei edes kovin paljoa kiinnosta. Näinhän on käynyt usein eurovaaleissa. Silti, kun löytyy hyvä ehdokas ja motiivi edistää hänen valintaansa, porukka lähtee liikkeelle niissäkin. Ja siitä syntyy se henki.

Viime eduskuntavaaleissa se syttyi vaalikeskustelujen myötä. Porukat huomasivat, ehkä hieman autettuna, että puheenjohtajammehan on niissä hyvä. Kun vielä lehdetkin päätyivät pääosin samaan lopputulokseen, alkoivat hitaimmatkin heräillä. - ehkä tässä kuitenkin vielä hyvin käy!

Joskus taas käy niin, ettei mikään tunnu sytyttävän, vaikka puoluejohtokin olisi kuinka innostunut tahansa. Oman vajavaisen arvioni mukaan silloin on usein kysymys siitä, että kenttä on aistinut tilanteen paremmin kuin johto. Ei siinä silloin auta, vaikka puoluetoimitsija kuinka käskisi innostua.

Hyvän, innostavan, vaalikampanjan tavoitteen on oltava riittävän haastava. Sen on kuitenkin oltava sellainen, että siihen on voitava aidosti uskoa. Sitten tulee se työ. Kampanjassa on oltava sen verran töitä eri toimijoille, että kampanjan jälkeen voidaan hyvin mielin todeta: me sen teimme.