lauantai 29. syyskuuta 2012

Taas se alkaa

Viime kevään puoluesihteerikampanjassani käytin laajasti Youtuben videoita. Niistä tuli mukavaa palautetta. Rohkenenkin sen vuoksi jatkaa samalla areenalla.

Aivan aluksi käväisin Tikkurilan Urheilupuiston Teboilin baarissa ilmoittautumassa ehdokkaaksi:) Katso vaikka!



perjantai 28. syyskuuta 2012

Se on sitten neljä

Hei,

sain numerokseni nelosen, joten sen muistaminen ei luulisi olevan ainakaan vaikeaa. Mitäs niitä nyt olikaan?

- neljä vuodenaikaa
- samanniminen musiikki Vivaldilta
- ja pizza italiasta
- ja neliapila
- ja neljä pääilmansuuntaa
- ja neljä väli-ilmansuuntaa
- ja neljä muskettisoturia
- ja Neljä ruusua
- ja neljän tuulen tupa
- ja neljän tähden illallinen
- ja Johanna Tukiaisen neljä Laudaturia(?)
- ja Paavo Arhinmäen neljä vierailua oopperassa
- ja neljä jalkaa pöydällä, tuolilla ja monella eläimellä
- ja neljä pyörää autossa
- ja neliveto joissakin niistä
- ja joskus ihmisilläkin, etenkin vauvoilla

Keksi itse lisää!

Olen siis Ehdokas numero 4 Vantaalla:)

lauantai 22. syyskuuta 2012

Markkinavoimia tapaamassa:)

Tunnustan, etten ole koskaan aiemmin ollut Pähkinärinteen markkinoilla, mutta tänäänpä olin. Jalkautuminen kannatti. Tapasin monta mukavaa ihmistä.

Ostoskeskuksen käytävillä ja ympäristössä näytti olevan miltei kaikkien vaaleissa mukana olevien puolueiden teltat. Myös ehdokkaita oli mukavasti. Puolueiden ilmapallot leimasivat seutua.

Näillä jalkautumisilla herätellään kaupunkilaisia vaaleihin. Se onkin tarpeeen, sillä me vantaalaiset olemme vähän hitaita syttymään erityisesti kuntavaaleissa. Äänestysaktiivisuus pyörii 50 prosentin paikkeilla ja se on todella liian vähän!

Nyt on syytä huomata, että vaalit ovat tulossa. Mietipä, löytyisikö ehdokkaistamme sopivaa juuri Sinulle? Valinnanvaraa ainakin on.

Laitan tähän pari kuvaa. Toisessa kojua isännöivät Jukka-Pekka Loppukaarre ja Christiina Kassila ja toisessa vaihtavat mielipiteitä yli puoluerajojen Markku Weckman ja  Kim Zilliachus Kokoomuksesta sekä SDP:n ehdokas Ulla Kaukola Hämevaarasta. Sieltä meillä ei olekaan ollut ehdokasta aiemmin, muistaakseni.



maanantai 17. syyskuuta 2012

Jäte on ongelma mutta myös mahtava mahdollisuus

Jätehuolto on kiehtovampi aihe kuin ensiarvaamalta tuntuisi. Jätehän on monessa suhteessa löytämätön rikkautemme. Se sisältää enemmän metalleja kuin tunnetut malmit, se sisältää hyödynnettävää energiaaa enemmän kuin monet käytetyt energialähteet ja sen kierrätys avaa mahdollisuuksia monille teollisuussektoreille. Sitä paitsi jäteongelmien ratkaiseminen on yhteinen globaali haasteemme.

Vantaa on jäsenenä Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY -kokonaisuudessa, joka huolehtii paitsi jokapäiväisestä vedestämme myös jätteistämme. Olen HSY:n hallituksen jäsen, aiemmin YTV:n hallituksessa, joka edelsi näissä jätehommissa HSY:ä. Olen asteen verran innostunut näistä asioista ja niiden myötä monista ympäristöömme vaikuttavasta asiasta.

Jätekysymys on globaali. Sen ratkaiseminen saa ihmiset kautta maailman innostumaan ja käyttämään aivojaan uusien ideoitten keksimiseksi. Samalla se avaa mahtavat mahdollisuudet uuteen bisnekseen, jossa liikkuu todella paljon rahaa.

Kansainvälinen jätehuollon kattojärjestö ISWA kokoontuu tällä viikolla Firenzessä. Paikalla on 1100 osallistujaa 65 maasta. Tilaisuudessa puhuu 250 asiantuntijaa eri seminaareissa ja työpajoissa. Suomesta on paikalla 20 edustajaa joka puolelta maatamme eri jätehuoltoyhteisöistä. Suurin delegaatio on Brasiliasta, yli 100 henkilöä!




Jätehuolto on vain yksi esimerkki monista erityisaloista, joista kunta Suomessa joutuu huolehtimaan. Siksi ähestyvät kunnallisvaalit ovat tärkeät. Siksi kannattaa ottaa kantaa.




sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Paska juttu?

Helsingin keskustassa oli rasvakaivon tukkeutuminen saanut aikaan kunnon purkauksen keskellä lauantai-illan huumaa. HS:n tietojen mukaan kymmeniä ihmisiä oli pyllähdellyt kuraan. Mahtoi olla mukava päätyä ensitreffeille takamus haisten. Jos siitä on selvinnyt, selviää muistakin parisuhteen kiemuroista:)

Tämä yksittäinen vika yhä monimutkaistuvissa systeemeissämme osoittaa, miten haavoittuvia olemme. Jossain puhkesi kaukolämpöputki - kaupunki ei saanut lämpöä moneen tuntiin. Vesijohto poksahti metrotunnelissa - rautatieasemalta ei päässyt metroon puoleen vuoteen. Vedenpuhdistamosta meni sähköt poikki - Itä-Helsinki sai vettä vain vesitornien voimalla.

Olemme täysin riippuvaisia infrastamme. On loistojuttu, että se pääosin toimii niin, että emme edes tiedä sen olevan olemassa. Mutta kun sattuu, se tuntuu.

Kun tulevissa kuntavaaleissa pannaan taas asioita tärkeysjärjestykseen, harvempi muistaa korostaa veden, lämmön tai jätehuollon merkitystä. Silti ne ovat tärkeitä. Jos ei usko, voi rientää vielä muutaman tunnin Hotelli Vaakunan  liepeille. Ehkä siellä on vielä sitä eilisen tuoksua:)

Kuvan laitteisto ei liity tapaukseen, vaan on uusi kaukolämpölaitteistomme, tosin vielä ilman putkieristyksiä. Sekin kylmeni, kun kaukolämpö katkesi koko Vantaalta:)

lauantai 15. syyskuuta 2012

Hyvä työ, pidempi työura

Kotkan kirjastossa aloitellaan seminaaria työssäjaksamisesta ja työurien pidentämisestä. Paikalle ovat luvassa PAMn puheenjohtaja Ann Selin ja kansanedustaja Jukka Kärnä. Itse olen puhumassa aiheesta "Hyvä työ, pidempi työura".

Puheenvuoroni perustuu useisiin tutkimuksiin, joita on tehty ihmisten työssäjatkamishaluista ja niihin vaikuttavista syistä. Yleistäen voi sanoa, että ne, jotka jatkavat töissään, perustelevat käyttäytymistään työelämän sisältökysymyksillä. Ne taas, jotka lähtevät eläkkeelle, löytävät syyt henkilökohtaiselta puolelta, kuten perhe- tai harrastussyillä.

Hyvä työyhteisö, mielekäs työ ja mahdollisuus vaikuttaa siihen antavat työinotoa. Sitä lisää hyvä esimiestyö, työnantajan osoittama arvostus ja tietyssä määrin myös taloudelliset kannusteet.


perjantai 14. syyskuuta 2012

Ehdokkaat esille

Tikkurilan Työväenyhdistyksen ehdokkaat kuvattiin videolle vaalikampanjaa varten. Itsekin istuin yhden lauantaiaamupäivän Tiksokellarissa kameran edessä.

Tässä vaalivideo, joka lähtee liikkeelle vähän aamuhitaasti mutta asettuu myöhemmin normaalitahtiini:)